Ensimmäinen viikko takana. Tuskin huomaan että meillä on pentuja, Milka pitää niistä niin hyvin huolta. Vaikkakin nyt ei enää jokaisesta ynähdyksestä juokse pentulaatikkoon, ja lyhyitä aikoja nukkuu laatikon ulkopuolellakin jo, ja 20 minuutin lenkeillä jo viihtyy mukana. Milka oli 4 päivästä lähtien hyvin leikkisä, toipunut leikkauksesta hienosti, ja haava parantunut hyvin. On raahannut rakkaan nuttulelunsa, (jonka kesällä ryöväsi malikaveriltaan Sagalta 😉 , pentulaatikkoon.. ilmeisesti kaksi pentua on kuitenkin Milkan mielestä aivan liian vähän. Sitä sitten lussuttelee siellä kun ei hoida pikkuisia.
Pennut ottaneet painoa hyvin. Pojan viikkopaino oli 900g, ja tytön 680. Eli ihan normivauhtia noussut.
Trikkimerkit näyttää kuitenkin jäävän pimentoon, mä olen nähnyt ihan omiani, JEE 🙂 (Anteeksi vain koko ensimmäinen pentue, ja isä, se kun trikki ei vieläkään ole mun lemppariväri, vaikka ei valintoihini vaikutakaan…ja siihen että Jenga on rakas, hieno ja supertärkeä trikkityttönen.. mutta saa iloita mv- pennuista eikö 🙂 Tytön varpaissa olevat tummat läntit voimistuu, vitsit mä tykkään ne on ihan älyn makeen näköset..
Poika ponnaa takajaloilla jo lähes kävelemään. Tytön meno enemmän muistuttaa ryömintää kuin kävelyä vielä.
Eipä tässä pentulandiasta sen kummempaa yhden viikon kohdilla ole kerrottavissa. Kaikki hyvin 🙂 Yritän saada yksviikkoiskuvia tän päivän aikana tonne linkin taakse. Niin, tai jos vaikka joku pieni videopätkä.. mutta toimintaleffaa näistä ei kyllä vielä saa..
Voi pikkuiset <3 Jee, minustakin kivaa jos jää(vät) mustavalkoiseksi, vaikka värillä ei yhtään mitään väliä olekaan niin toivoin salaa mahdollisimman tummaa mv-väritystä, poika on ainakin omaan silmään ihan täydellinen:)