Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Neljän viikon päivitystä

09.12.2011, tiiu2011

Kauhistus kun viikot menee nopeesti!

Ja pienet kasvaa ja kehittyy päivittäin, ei millään malttaisi olla duunissa tai poistua kotoa juuri muutenkaan.. Pentujen seuraaminen on vaan niin parasta viihdettä.

Mä tein tällä kertaa pentulaatikon etuosasta 5cm korkeamman, mutta silti se ei ole enää pidellyt, eli isompi pentuaitaus on ollut käytössä jo lähes koko viikon. Eilen töistä tullessa pennut olivat tulleet jo portaille asti vastaan, karanneet siis isoltakin puolelta jollain tapaa. Kiva, että ovat kekseliäitä ja sinnikkäitä, mutta mä harkitsen vakavasti niiden siirtämistä kellariin, jossa tilaa on hieman enemmän, ja turvallisempaakin kun rappuset ei vie alaspäin.

Tällä viikolla alkoi kiinteän pöperön syöminen. Molemmat söi silmät kiiluen, ja että Messi (poika) oli huvittava.. Läiskäisi ison tassunsa lautasen päälle hänen ja Hipsterin väliin, ja murisi aina välillä, syöminen oli tietenkin hurjaa ahmimista. Messillä on mun mielestä ollu aika äijä-asenne jo siitä hetkestä asti kun se ekaa kertaa laitettiin nisälle, ja aika itseriittoinen ja päättäväinen tuo näyttää olevan… Hipsterillekin ruoka maittoi, mutta pikku-Hip tuntuu olevan oikein sievästi käyttäytyvä neiti, ei murrannut isoveljelle, ja tassut pysyi pois lautaselta. Hip on muutenkin kaikin puolin sievä ja herttainen pikkutyttö. Entistä enemmän menee pähkinöiksi, kun sille jutustelee ja menee pentuaitaukseen. Se nuolee niin sievästi, ja häntä menee miljoonaa. Terrieri löytyy edelleenkin veljen kanssa leikkiessä, eikä todellakaan siinä alistu isommalleen. Messikin kyllä nuolee kun sen ottaa syliin, rentoutuu siihen kyllä, mutta häntä ei juurikaan heilu, ja nuoleminen vaihtuu aika nopeesti nenän tai posken puremiseksi.. äijät ei turhia hempeile 🙂

Molemmat on repineet jo sukkaa irti varpaista, lahkeita, hihaa ja rättejä. Hampaat vasta nyt alkaa olla niin pitkät, että mä voin osallistua repimiseen ja antaa pientä vastusta. Näyttää kivalta.. ainakin tällä hetkellä näyttäisi että palkkautuvat kivasti sekä ruoalla että leikillä, vaikka ruoan eteen eivät ole joutuneetkaan koskaan taistelemaan. Molemmat on myös kovia tutkimaan ympäristöä, haistelevat ja menevät häntä pystyssä. Messin koordinaatio menee himpun edellä koko ajan, mutta Hipsterikin menee jo lujaa eteenpäin, toki isompien esteiden ylittämiseen on luonnollisestikin haasteellisempaa. Bosun yli meno on Messiltä luonnistunut helposti jo monta päivää, kun Hipsteri kiertää sitä vieläkin, tai korkeentaan menee sivuista. Pikkutasapainotyynyn ja muiden yli Hipsteri on mennyt kävelyn opittuaan kyllä. Bosu on vain hänelle vielä aika suuri..

Rakenteet on molemmilla kivat, sen mitä mä osaan pikkuisista vielä sanoa. Laitan linkin taakse rakennekuvat pian, kun saan apukäsiä. Mä olen innostunut myös videoimaan jonkin verran, pieniä videoklippejä viikolta tulossa myös. Karvoista en osaa sanoa vieläkään oikein mitään. Pojalla edelleenkin enemmän pohjavillaa, mutta ei kummallakaan mun mielestä ole aivan sileä turkkikaan. Mutta edelliseen pentueeseen verrattuna turkkia neliviikkoisena on kyllä vähäsen.. Ehkä niistä tulee nyt sitten niitä puolipitkäkarvaisia.

Milka on imettänyt vähän laiskemmin nyt pentuja, ei välitä vaikka lapset herää ja alkaa ääntelemään kun yrittävät pois aitauksesta emänsä perään. Oon huomannut tän yöllä, kun olen nyt parina yönä herännyt ääniin ja sanonut Milkalle että viitsisitsä…  Milka jaksaa leikittää pentujaan hienosti. Nyt kun niitä on vain kaksi, saa molemmat tasapuolisesti osansa leikkimisestä. Ekassa pentueessa Milkalla oli selvät suosikit, kaikkia ei leikittänyt.. Jenga ja Focu oli sen selvät lempparit. Nyt sen on helppo olla reilu ja jakaa huomiota tasapuolisesti. Milka on ollut lenkeillä mukana jo viikkoja, mutta vain alle tunnin kävelyillä. Pari kertaa on saanut rallatella vapaana Jengan kanssa, ja tällä viikolla ollut kaksi kertaa juoksulenkillä mukana. Tukilihakset sillä on ihan kateissa. Selkälinja on aivan kamala! Tänään alkaa niiden metsästys jumppakuurin kanssa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *