Tip&Milka

Huoh. Kyllä täytyy myöntää että ihan heti en haluaisi kokea tällaista synnytystä uudelleen. Ymmärrän, että pienen pentueen vuoksi synnytyksen käynnistyminen venyy.. joo.. mutta ihan näin pitkäpiimäistä tarinaa en olisi odottanut, enkä kyllä rehellisesti toivoisi kenellekään.

Hienoa tietenkin on se, että Milkalle tämä ei ole ollut pienen pentueen vuoksi läheskään niin raskasta kuin edellinen synnytys kaikkinensa, ja sehän tietenkin on pääasia.

Mutta, siis.. synnytystarinaa, joka ei ole ihan niin helppo ja levollinen kuin ystäväni tarina kättäriltä 🙂 Mun osalta odottelu alkoi oikestaan tiistaina, kun lämmöt heittelivät 37,4 ja 38 välillä. Edellisessä synnytyksessä alle 37 lämpö pysyi 2 tuntia, joten välillä ajattelin että olen laskun missannut, mutta kun lömpö heijasi, en pitänyt sitä sittenkään mahdollisena. Noh, keskiviikkona lämmöt pysyivät koko ajan 37,4:ssä. Sitten taas pähkäilyä, onko käynyt alempana vaiko ei.. meneekö edes tällä kertaa alemmas.. miksei nouse eikä heittele kuitenkaan..?  Kyllä. odottavan aika on pitkä, piinallinen, ja vastauksia näihin kysymyksiin ei vaan ole. Tämän vuoksi sitten nukuttiin yö hieman heikosti, kun teoriassa oli mahdollista, että synnytys jo alkaisi, ja sitä toivoinkin kovasti. Milka koko ajan söi hyvin, ja petaili muutaman kerran illan aikana, läähätteli vain vähäsen, ei sen kummempaa. Muutaman kerran yön aikana se istui sängyn viereen ja läähätti ja tuijotti, mutta siinä kaikki toiminta siltä yöltä.

Missäs me ollaan.. niin, torstaiaamu. Torstaiaamuna lämmöt alkoivat sitten hieman laskea lisää. Ensin 37,1, puolen päivän aikaan 37.. jee.. täähän alkaa näyttää jo hyvältä! Klo 13 oli lämpö ekan kerran alta 37: 36,7. Ensi yönä alkaa tapahtua varmasti, ajattelin. Klo 22 mittasin lämpöä, ja kuvittelin sen olevan nousussa, mutta ei- silloin vasta sain alimman lämmön 36,3.  Milka läähätteli ja petaili raivokkaasti. Yöllä uskalsin nukkua vain 3X 45minuutin pätkää. Tarkastin tilannetta, odottelin vesiä ja kuuntelin pentusten sydänääniä. Tilanne pysyi samana aamuun asti. Lämmöt myös koko ajan 36,5- 36,8.. heittelee, aamulla klo 10.00 36,6. Eli lähes vuorokauden pysyneet alle 37, edellisellä kerralla vain 2 tuntia.. whoot??

Aamupäivällä mä sain henkisen huojennuksen kun Tuire, maailman kultaisin ihminen <3, ajeli mun tueksi paikalle. Oikeesti, niinhän sitä luulisi, että on helppoo kun oot eläinlääkäri, ja vielä käynyt jatkokoulutuksiakin koirien lisääntymisjutuista maailmalla.. juu ei ole! Tiedät kyllä kaikkea, mutta kun valitettavasti nimenomaan tiedät kaikkea mitä voi mennä väärin… ja kun on oma koira kyseessä, ne on juuri ne jotka on päällimmäisenä mielessä, mutta kyky ajatella rationaalisesti ja eläinlääkärin roolissa oman koiran kohdalla on kutakuinkin nolla. Niin, ja ei kauheesti helpottanut sekään ettei kenelläkään kollegalla ollut oikein kokemuksia synnytyksistä, joissa lämmöt eivät heittele, vaan laskevat yli vuorokauden, ja pysyy siellä sitten toisen…

No, klo 11.00 alkoi sitten tapahtumaan. Lämmöt takaisin 37,2, Milka jo kivuliaampi, selkä köyryssä muutamia kunnon polttoja havaittavissa.. Sitten tilanne taas rauhoittuu ja lämmöt klo 12.00 takaisin 37.ssa supisteluista huolimatta. Tässä vaiheessa päätin heittää lämpömittarin kuuseen, jos koira kerran supistelee alhainen lämpö vaan saa aikaan lisäahdistusta turhaan.. Takimmainen pentu alkoi tuntumaan selvästi enemmän takana, siirtynyt jo sarvesta kohdun kaulaan… Toivoa on!! Niin, jossain vaiheessa vähän ennen puolta päivää me ei kumpikaan kuultu sydänääniä, osaksi Milkan läähättelystä johtuen, ja ajeltiin jo kerran klinikalle tarkastamaan ultralla ettei vaan ole sydän pysähtynyt. No ei ollut 😉 ..heh, Tuire oli hyvin rauhaisa tänne tullessaan, mutta kummasti kun odottavan aika on pitkä,alkoi epäilys hiipiä hänenkin ajatuksiin välillä. Juu, voi kuulostaa naurettavalta, ajella klinikalle tarkistelemaan juttuja.. mutta se oli kyllä erittäin hyvä veto meidän hermojen kannalta!

hmm.. mulla oli senverran iso väsymys, että ajatukset ei ole ihan kirkkaita missä järjestyksessä mitäkin tapahtui, mutta yritän muistella, hyvä että on jossain ylhäällä.. Niin, mietittiin kalkin antamista jossain vaiheessa, kun vesiä ei kuitenkaan kuulunut. Laitettiin aikarajat, milloin tämä tehtäisiin. Jossain vaiheessa kuitenkin, kun pentu tuntui olevan jo lähes kanavassa, Tuire halusi kokeilla tuntuisiko se jo kanavassa. Ja totesi että hyvä että sinne mahtuu edes yksi sormi.. 🙁 Eli siis koira on tehnyt avautumista jo puolitoista vuorokautta, mutta synnytystiet oli edelleen ahtaat? Mä kokeilin kanssa, ja niinhän ne olivat. Edellisessä synnytyksessä olin kokeillut kanssa, kun Milla oli häntätarjonnassa, ja silloin kanava ei ollut ahdas ollenkaan.. Jotain mätää hommassa siis oli. Koiralla polttoja, ensimmäinen pentu tuloillaan, mutta kanava oli edelleen ahdas, ja homma vain ei etene.

Meidän vaginan manipuolointi sai aikaan Milkalle järkyttävät poltot, kivuliaat, raivokkaat lähes. Odoteltiin niiden rauettua parikymmentä minuuttia, mutta pentu tuntui valuneen taaksepäin? Petauspaikka oli märkä, joten jossain vaiheessa vedet olivat tulleet. Tuntui pattitilanteelta. Halusin, -mä niiiiin halusin odottaa vielä, mutta sitten ei taas kuultu kunnolla sydänääniä, joten päätettiin lopettaa leikki ja mennä leikkaamaan. Mua harmitti niin paljon, mutta kyseessä kuitenkin kahden elävän olennon elämä, ja riskit niiden säilymisestä kasvaisivat hetki hetkeltä. Eihän kukaan tiennyt, vaikka pentu syntyisikin parinkymmenen minuutin kuluttua. Mutta elävänä vai kuolleena…?

Niin, sektioon sitten mentiin, ja onneksi molemmat pennut olivat virkeitä ja liikkuivat jo ennen pussista poistoa, elvytyksiä ei tarvittu. Milkan maidot oli laskeutuneet myös jo aikaa sitten,  ja molemmat osasivat luonnostaan heti imeä ilman avun tarpeita. Mikä oli yllättävää, kohtu supisteli hyvin ja kunnolla, eli polttoheikkoudesta ei tosiaan ollut kyse, vaikka pentu ei edennytkään kanavassa.. Mutta pääasia: Nyt on kaikki hyvin. Onneksi olen liian väsynyt spekuloimaan tarinaa ja sitä, olisiko voitu kuitenkin välttyä sektiolta. Näissä kun ei ole yhtä oikeaa vastausta, ja väärillä valinnoilla on kalliit seuraukset. Pentue on mulle todella tärkeä. Molemmat pennut ja niiden elämä on <3 <3

Iso kiitos Tuirelle korvaamattomasta avusta.  <3 <3 Viimeiset kaksi päivää oli mulle henkisesti niin raskaita, mä en tiedä olisinko pystynyt itse leikkaamaan Milkaa. Nyt ei tarvitse onneksi enää skarpata, helpotuksen ja onnen kyyneleet saa ottaa vallan… Heh, ja on muutaman kerran ottanutkin jo 🙂

Huoh. Mutta nyt, yksi yö nukuttu levollisin mielin. Milka hoitaa pentuja todella hyvin. Väkisin saa käyttää pissalla josta täyttä laukkaa repii takaisin. Pennut ynisevät todella vähän, kun maitoa riittää. Milkalla vain vähäsen jälkipolttoja, ruoka maittaa hyvin hänellekin, eikä ole yhtään kivuliaan oloinen, eli kaikin puolin rauha maassa.

Koska kuvia on haasteellista, jollei lähes mahdotonta ladata tälle sivustolle, mä tein kansion tänne:

http://tiiunlauma.kuvat.fi/kuvat/