Täällä alkaa olla semmoinen vilske että alta pois. Mä en tajua, miten hurjaa meno oli silloin kuuden kanssa.. Jouluna nappasin pennut mukaan, ja vietettiin ilta äidin luona. Jouluaatosta löytyy pikkuvideopätkä täällä http://tiiunlauma.kuvat.fi/kuvat/Jouluvideo/large.m4v Tyttö (eilen 3,4kg) on lisännyt vauhtiaan ja luonnetta viime viikosta. Tällä hetkellä tuntuu että sillä on loputon virtapiikki, se on sähäkkä, vauhdikas taisteleva, …
Tänään oli silmätarkastuspäivä. Se tarkoitti myös ensimmäistä autoajelua, ja töissä hengailua, kun en ehtinyt potilaiden lomassa ajelemaan edes- takaisin montaa kertaa. Niin pennut saivat odottaa henkilökunnan tiloissa nelisen tuntia peilauksen jälkeen. Ensin autoajelu. Matka kestää reilut 10 minuuttia, josta poika vikisi ensimmäiset viisi, jonka jälkeen rauhoittui. Molemmat pyrkivät ensin ulos, mutta loppumatka ja koko matka …
Pentuaitauksessa edelleen kaikki hyvin, ja suhteellisen helppoa. Vieläkään ei ole moniakaan kakkoja tarvinnu siivota, yöks.. ja vaikka tähän asti kaiken kunnian on saanut Milka, jäi tyttö tässä yhtenä päivänä kiinni veljen jätösten popsimisesta, tuplayöks… Aika samanlaista draivia on kuin Milkan edellisessäkin pentueessa. Leikkiminen Milkan tai sisaren kanssa on maailman ihaninta, vaikka ilmeisesti se jonkin verran …
Kauhistus kun viikot menee nopeesti! Ja pienet kasvaa ja kehittyy päivittäin, ei millään malttaisi olla duunissa tai poistua kotoa juuri muutenkaan.. Pentujen seuraaminen on vaan niin parasta viihdettä. Mä tein tällä kertaa pentulaatikon etuosasta 5cm korkeamman, mutta silti se ei ole enää pidellyt, eli isompi pentuaitaus on ollut käytössä jo lähes koko viikon. Eilen töistä …
Tällä viikolla on pikku marsuista kuoriutunu oikeat koiranpennut, joilla on vikkelät jalat, terrierimäisyyttä, leikkisyyttä ja taistelutahtoa. Niin, ja ihmisrakkautta 🙂 Edelleen Milka on hoitanut pentulaatikon superhyvin, Vain kaksi kertaa olen nähnyt pientä todistusmateriaalia siitä, että kyllä ne myös kakkaa. Ja kertaakaan eivät ole huutaneet ruokaa. Ekan pentueen kanssa menohan oli aivan muuta, joten tää on …